|
Opiskelijoiden vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin musiikkikasvatuksen opiskelusta ja pääsykokeista.  Mihin musiikkikasvatuksen opinnoista valmistuu? Mukolta valmistuu kasvatustieteiden maistereita, pääaineenaan musiikkikasvatus. Opinnot antavat valmiudet peruskoulun ja lukion musiikinopettajaksi. Käytännössä valmistuneet voivat työskennellä myös esimerkiksi opistoissa tai muissa musiikkialan tehtävissä kuten muusikkona.
Kauanko opiskelu kestää? Ohjeellisesti opinnot kestävät viisi vuotta: kandidaatin tutkinto kolme vuotta (180 opintopistettä) ja maisterin tutkinto kaksi vuotta (120 op). Käytännössä opiskelun kesto vaihtelee 4-8 vuoden välillä riippuen opiskelijan elämäntilanteesta ja aktiivisuudesta.
Mitä opintoihin kuuluu? Koulutukseen kuuluu esimerkiksi - "opettamisen opettelua" monista näkökulmista
- teknologian hyödyntämistä esimerkiksi nuotintamisessa ja nettisivujen laadinnassa
- musiikin teoriaa ja historiaa (klassinen ja populaarimusiikki)
- koulusoitinten hallintaa
- musiikillista kehon hallintaa
- monenlaisia leikkejä...
Instrumenttiopintoihin kuuluu kaikille mm. klassinen ja kevyt piano, laulu, kitara ja muut bändisoittimet. Lisäksi voi syventää osaamistaan edellä mainituissa tai valita lisäinstrumentteja. Instrumenttiopinnot tapahtuvat soittimesta riippuen yksin, pareittain tai ryhmässä. Kuinka monta opiskelijaa koulutukseen valitaan? Valintakokeen perusteella valitaan 18 pääaineopiskelijaa. Sivuaineopintoihin valitaan enintään neljä opiskelijaa. Sivuaineopinnot eivät johda tutkintoon, vaan ne pitää sisällyttää maisterin tutkintoon johtavaan opettajankoulutukseen.
Milloin ja miten musiikkikasvatuksen koulutukseen haetaan? Ohjeet musiikkikasvatuksen koulutukseen hakemiseen löydät täältä.
Minkälaisia tehtäviä valintakokeissa on? 1. vaihe:
Vapaa säestys: 1. Helpohkon melodian säestäminen pianolla sointumerkeistä itse mukana laulaen. Keväällä 2007 kappaleina oli esim. Yesterday, Lumi teki enkelin eteiseen, Nocturne. 2. Tutun laulun soittamista pianolla eri sävellajeissa. Viime keväänä kappaleena oli tuttu lastenlaulu. 3. Lautakunnan laatiman melodian soinnuttamista helpoin soinnuin. Nuotti annetaan. 4. Vapaaehtoinen improvisointinäyte. Pianon lisäksi hakija voi antaa vapaan säestyksen näytteen omalla pääinstrumentillaan, mikäli pääinstrumentti on kitara, harmonikka tai kantele.
Säveltapailu: Sävellajien pääsointujen pohjalla liikkuvan tonaliteetin ja perusrytmiikan hallinta. Tehtävät ovat I kurssin tasoa. Keväällä 2005 tehtäviin kuului stemmalaulu suoraan nuotista, kehorytmiikka ja yhdistetty kaikulaulu tai improvisointi.
2. vaihe:
Opetustuokio: Noin 10 minuutin tuokio, jonka aikana hakija opettaa annetun laulun oppilasryhmälle. Esimerkiksi keväällä 2007 annettiin kolme lastenlaulua, joista hakija sai valita. Hakijalle annettiin 30 minuuttia aika valmistella näytteensä. Opetettavat oppilaat olivat Oulun normaalikoulun alakoululaisia. Opetustuokioon liittyy myös haastattelu, jossa voidaan kysyä esimerkiksi hakijan musiikillista taustaa tai motiiveja musiikkikasvatuksen opiskeluun.
Musisointivalmiudet: Hakija antaa näytteen käytännön musisointi- ja improvisointivalmiuksistaan bändisoittimilla, vapaavalintaisilla soittimilla ja laulamalla. Hakija voi tuoda mukanaan oman soittimen. Keväällä 2007 kitarasta pyydettiin soittamaan yksinkertaisia avosointuja, bassolla vapaat kielet ja rummuilla lautakunnan näyttämä komppi. Lauluimprovisoinnissa hakija valitsi musiikin tyylilajin valmiista taustoista (esim. balladi, blues, humppa) ja lautakunta antoi laululle aiheen (esim. töpseli, aamujuna) ja hakijan tuli esittää taustan päälle melodia ja sanat improvisoiden.
Aineistokoe: Aineistokoe toteutetaan valintakoetilaisuudessa jaettavalla materiaalilla. Keväällä 2007 materiaalina oli artikkeleita ja tieteellisiä kirjoituksia musiikista. Hakijoilla oli n. 30 min. aikaa sisäistää tekstien aiheet ja kirjoittaa niistä annettujen kysymysten pohjalta. Aineisto kerätään pois vastausvaiheessa.
Teoriakoe: Teoriakokeessa testataan musiikinteorian tietämystä sekä analyyttisiä ja satsinkirjoittamisen valmiuksia. Keväällä 2007 kokeessa kysyttiin 3/3 ja I tason asioita mm. asteikkoja, sointuanalyysiä, kenraalibasson kirjoitusta, reaalisointuja ja sanastoa.
Mihin kannattaa panostaa valintakokeisiin valmistautuessa? Ensimmäisen vaiheen vapaasäestysosion merkitys korostuu koko valintakokeessa (painoarvo 20%) ja sitä voi harjoitella etukäteen. Jos ei ole taustaa vapaasta säestyksestä, kannattaa harjoitella yleisimpiä perussointuja ja –komppeja pianolla. Toisen vaiheen musisointivalmiuksiin kannattaa harjoitella peruskomppeja rummuilla, kitaran avosointuja ja basson soittoa. Teoriakokeessa klassisen sointuanalyysin merkitys on usein korostunut pisteytyksessä.
Mistä saa lisätietoja?
|