|
Tärkeää perusfaktaa opiskelujen aloittamiseen liittyen.
Tutorointi Tutorointi on yliopiston organisoimaa perehdytystä yliopisto-opiskeluun. Käytännössä tutoreina toimii kaksi vanhemman vuosikurssin opiskelijaa. Osallistu tuutorointiin aktiivisesti! Ensimmäisten viikkojen aikana saat tutoreilta ratkaisevan tärkeää tietoa myöhempien opiskelujen sujuvoittamiseksi ja turhien päänraapimisten välttämiseksi.
Opiskelun luonne Musiikkikasvatus on suurelta osin käytännönläheistä kontaktiopetusta, eikä monia asioita voi muutoin oppiakaan. Käy aktiivisesti soittotunneilla ja luennoilla! (Ja toisaalta, tietysti käytkin: kuinka usein pääsee soittotunneille ilmaiseksi...)
Liikkuminen paikasta toiseen Osa opinnoista on Oulun keskustassa Maunonkadulla - varsinaisella mukolla, osa Linnanmaalla yliopistokampuksella ja osa Kaukovainiolla ammattikorkeakoulun toimipisteessä. Kohteiden välit ovat useita kilometrejä, joten liikkumista tulee aika paljon. Kimppakyytejä kannattaa hyödyntää: jos sinulla tai jollain kurssikaverillasi on auto niin kerätkää auto täyteen. Siirtymät taittuvat tietysti myös pyörällä tai bussilla.
Opintotahdin tiivistäminen Jos haluat tiivistää opiskelurytmiäsi ohjeelliseen viiden vuoden aikatauluun verrattuna, se on mahdollista jo ensimmäisenä syksynä. Esimerkiksi kasvatustieteen perusopinnot alkavat usein heti alkusyksystä ja niille voi mennä ilman mitään esitietovaatimuksia.
|